VTR-10031 / LAI-012 Haukkuliiton Tunturihukka "Hukka"
klikkaa kuvaa
copyright © Repo, kiitos! Thank you!
Dog's real name is ??? These pictures' dog has nothing to do with this site's information.
Sananen Hukasta
Eräänä sunnuntai-aamuna hurautinn punaisella autollani Haukkuliiton kennelin kasvattajan, Emerin kotitalon pihaan. Ei ollut ensimmäinen kerta kun menin painimaan noiden isojen koirien kanssa, mutta taatusti ensimmäinen, kun menin katsomaan pientä pentua kotiinotto mielessä. Olin tutustunut Emerin kautta muutenkin Haukkuliiton Johannaan ja Tunturitarun Leeviin, ja ihastunut koiriin hyvin paljon. Nyt kun tuosta yhdistelmästä oli tulossa pentue, pyysi Emer minut käymään katsomaan pentuja. Tutkiskelin vajaan kolmen viikon ikäisiä otuksia ja katselin kun ne möyrivät ja säätivät omiaan keittiön pöydällä. Kolme narttua ja yksi uros. Ihastuin urokseen, mutta narttukin oli varsin mukiinmenevä, todella nätti ja käyttäytyikin mukavasti, juuri niinkuin pentujen tuleekin käyttäytyä. Veimme pennut takaisin Johkun luokse, ja mietimme uudestaan. En ollut vielä valmis ottamaan uutta itäsiperianlaikaa kumppanikseni, joten päätimme jättää pennun oston sikseen. Aikaa kului, ja Hukka-pentu kasvoi. Se jäi Emerin luokse asumaan, ja lopulta täyttäessään kahden vuoden, menin jälleen katsomaan koiraa, ja loppujen lopuksi se istui autossani matkalla kotiin. Huhhuh, ajattelin, ja huhhuh tosiaan, millaisen koiran sain. Yhtään en kadu.
Hukka-poika on luonteeltaan erittäin kova. Se tarvitsee johdonmukaisuutta ja selkeitä rajoja elämään, mutta sitä ei saa kasvattaa rajusti, vaan koira kasvaa siinä vieressä ja sen kanssa ollaan. Antaa koiralle omaa aikaa niin se on paljon iloisempi. Hukka on lapsiystävällinen ja noiden kanssa hellääkin hellempi, ja monta kertaa jos on käynyt kylässä jossa on pieniä lapsia, on lapset ihastuneet isoon koiraan ja joskus jopa nukahtaneet toisen turkin sisään. Silloin Hukka pysyy aivan paikoillaan, ja katselee vain lempeästi lasta, eikä varmasti päästä tuntemattomia kahta metriä lähemmäs. Se on ihan lapsillekin hyväksi, koska lapsetkin oppivat ettei iso koira ole välttämättä pelottava, ja aina lapsen nähdessään Hukka on ihan hiljaa eikä tee äkkinäisiä liikkeitä, ja antaa lapsen tulla omalla ajallaan luokseen. Se kuitenkin hyvin nätisti pysyy lapsen luona, ja suojelee tätä itse ukkoseltakin. Kerran olimme kylässä kesäaikaan tuttavien luona ja siellä oli hoidossa pieni lapsi, joka sitten pelkäsi ukkosta, ja koko ajan kun paukutti taivaalta makasi kiinni koirassa ja puristi tuota hyvin lujaa. Hukka makasi lapsen vieressä ja nuoli tuon poskia koko ajan rauhallisesti, ja lopulta lapsi nukahti Hukan viereen, eikä koira noussut ennen kuin ukkonen oli ohi.
Koira on vieraita aikuisia kohtaan välinpitämätön. Se ei mene häntää heiluttaen juoksemaan vieraiden luokse, mutta etutarhassa ollessaan kyllä tahtoo haistella verkon läpi tulokkaan, jotta tietää kuka kotiin on tulossa. Sitä ei muut kuin omat ihmiset ja pienet lapset kiinnosta, mutta tarvittaessa se kyllä ottaa rapsutukset vastaan, vaikka mieluiten emännän rapsuteltavana onkin. Koira on hyvin uskollinen, ja vaaran uhatessa enemmän kuin valmis puolustamaan emäntäänsä. Kerran olimme menossa jonnekin pitkän matkan vierailulle, ja olisi voinut käydä rumasti, sillä olin kolmistaan Hukan ja toisen laikani, Epun kanssa matkalla. Pysäytin autot jonkin huoltoaseman pihalle ja otin koirat ulos takakontista. Lähistöllä oli joku humalainen mies joka hoiperteli huudellen tervehdystä ihan hyväntahtoisesti meitä päin. Koirat jähmettyivät samantien tuijottamaan tulijaa, joka huojui ja hoiperteli tavalla, jota ne eivät olleet tottuneet näkemään. Hännät nousivat pystyyn kun tuo huuteli jotain että kivannäköisiä koiria ja mitä me täälläpäin maailmaa tehtiin. Yritin siinä sitten selittää ettei tule noin huojuen lähemmäksi, kun koirat eivät ole tottuneet, mutta ukkeli tuli lähemmäs ja tunsi Hukan hihnassa väreilyä, kun se murisi hyvin matalalla äänellä, kun ukko tuli kahden metrin päähän. Eppu murisi myös. Ja siinä sitten yritän selittää ettei tule lähemmäs koirat ei tykkää, ja tiesin, etten olisi mitenkään voinut saada koiria pois tuosta tilanteesta, koska ne olivat niin keskittyneet humalaiseen. Kun ukko astui vielä lähemmäs, meni Hukka minun eteeni ja pörhisti selkäkarvansa, murahtaen kumeasti. Onneksi ukko tajusi vinkin ja kyseli että mikäs noilla mielenvikaisilla otuksilla on, kun Eppukin sitten tuli Hukan vierustaan urisemaan. Narttu oli vielä sen verran nuori ettei se oikein hahmottanut tilannetta. Sanoin että ei kannata tulla lähemmäs, ja lähdin koirieni kanssa nopeaan tahtiin pois, jotta saisin noiden mielenkiinnon itselleni. Opin sitten että ensi kerralla en jää kuuntelemaan, vaan vien koirat pois koko tilanteesta.
Hukkaa on mainio kouluttaa, sillä se ymmärtää asiat viisaana otuksena, muttei suostu omanarvontuntoisena sirkustemppuihin. Ei, vaikka lapset opettaisivat. On nimittäin muutama kokeillut, mutta ainoastaan istumaan ja makaamaan on Hukkasen saaneet. Se on tottelevainen ja emännän sana on sille laki, jota se tottelee mielellään. Se osaa reagoida asioihin nopeasti, ja välillä tuntuu kun yllättävissä tilanteissa koiran silmistä pystyisi näkemään kuinka asian pohtiminen vilahtaa ohi, ja sen jälkeen koira jo ymmärtää mitä tapahtuu, tai mitä se tekee. Hukkanen ei menetä kärsivällisyyttään juuri koskaan. Se on aina hieman sellainen tarkkailija tyyppiä, joka katsoo sivusta ja kun tulee juttua sellaisesta mistä koiralla on mielipide, se sörkkää sen mukaan soppaan.
Metsällä ollessaan Hukka on laikoille tyypillisesti nopea, kestävä, ja omaa äärimmäisen hyvän suuntavaiston. Se on monipuolinen, ja sen riistaa ovatkin suuret ja pienet pedot, karhu, hirvi ja turkisriista sekä vesilinnut. Metsäkanalintujakin se pystyy metsästämään, mutta se on lähinnä meidän kennelin Eppu-laikan hommaa, joka on siitä huomattavasti kiinnostuneempi. Kuten laikat yleensäkin, Hukan saa tarvittaessa haukulta pois, ja soveltuu mainiosti karhun metsästykseen rohkeutensa vuoksi. Sen haukku on kantava ja hyvä.
© Repo
Hukan suku
| i: Tunturitarun leevi evm |
ii: Rippe evm |
iii: evm |
| iie: evm |
| ie: Metsämiehen Emmi evm |
iei: evm |
| iee: evm |
| e: Haukkuliiton Johanna evm |
ei: Haukkuliiton Kysymysmerkki evm |
eii: evm |
| eie: evm |
| ee: Kesätaipaleen Tiuku evm |
eei: evm |
| eee: evm |
Kisakalenteri
Sanallisia
| Näyttelyt |
| PVM |
VNL |
Järjestäjä |
Luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 20.08.10 |
FRA VNL |
FRA VNL |
AVO |
Pehko |
ERI3 PU4 |
| 01.09.10 |
Islanti VNL |
Islannin Voittaja -10 |
AVO |
Tuulia |
ERI3 PU3 |
| 31.08.10 |
SWE VNL |
Ruotsin Voittaja 2010 |
AVO |
Pöpö |
ERI3 PU4 |
| 11.09.10 |
FIN VNL |
Tuulia&Juinttu |
AVO |
Tuulia |
ERI2 PU2 |
| 13.09.10 |
EST VNL |
Viron Voittaja 2010 |
AVO |
Pihavahti |
ERI3 PU4 |
| 30.10.10 |
NL VNL |
Alankomaiden Voittaja 2010 |
AVO |
Pihavahti |
ERI2 PU3 |
| 10.03.11 |
YVNL/FIN |
Hell Yeah |
AVO |
Hobu |
ERI2 PU2 |
| 29.05.11 |
YVNL, LT |
Liettuan Voittaja 2011 |
AVO |
Juinttu |
ERI2 PU3 |
| 05.05.11 |
YVNL, Norja |
vA |
AVO |
Kendra |
ERI4 PU4 |
| 17.06.11 |
YVNL, Norja |
Norjan Voittaja 2011 |
AVO |
Hobu |
ERI1 PU1 VSP SERT CACIB vNW-11 |
| 08.09.11 |
YVNL, Saksa |
Saksan Voittaja -11 |
AVO |
Lania |
ERI2 SA PU3 |
| 16.05.12 |
YVNL, Ruotsi |
Ruotsin Voittaja -12 |
AVO |
elena |
ERI3 SA PU4 |
Haukkukokeet |
| PVM |
Alainen |
Järjestäjä |
Luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 03.06.10 |
vHKL |
Choo Choo! |
AVO |
Danay |
AVO1, 81p |
| 14.06.10 |
vHKL |
Kisaputki |
AVO |
Kirsi |
AVO1, 67p -> VOI |
| 06.02.11 |
vHKL |
Colbera |
VOI |
Cantarel |
VOI2, 65p |
| 07.09.11 |
vHKL |
vLAJ |
VOI |
Kirsi |
VOI1 95p. |
Mejä |
| PVM |
Alainen |
Järjestäjä |
Luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 11.03.11 |
vMJY, Suomi |
Sananlaskun |
AVO |
Jacya |
II-palkinto, 35p |
| 07.04.11 |
vMJY, Suomi |
Sananlaskun |
AVO |
Jacya |
I-palkinto, 46p |
| 18.04.11 |
vMJY, Suomi |
Sananlaskun |
AVO |
Jacya |
I-palkinto, 43p |
| 27.04.11 |
vMJY, Suomi |
vLAJ |
VOI |
Jacya |
II-palkinto, 33p |
| 20.06.11 |
vMJY, Suomi |
Sananlaskun |
VOI |
Jacya |
I-palkinto, 46p |
| 04.09.11 |
VMJY, Suomi |
vLAJ |
VOI |
Jacya |
1-palkinto, 45p |
| 09.04.12 |
vMJY, Suomi |
Kisahalli Kastanjetti |
VOI |
Danay |
I-palkinto, 46p -> vFIN JVA! |
Muut lajit |
| PVM |
Alainen |
Järjestäjä |
Luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 02.06.10 |
vSPKL |
Flattered |
PAKK |
Kendra |
BH, 94p |
| 14.04.10 |
VAL |
Ratapihan |
MAXI ALO |
Hucca |
vKUMA |
| 01.05.10 |
VAL |
Error's |
MAXI ALO |
? |
vKUMA |
| 04.05.10 |
vPEY |
Ketunmutkan |
PESO |
Repo |
RH-E, 159p |
| 27.05.10 |
vPEY |
Pyörätön |
PEJÄ A |
Hanna-81 |
RH-F A, 218p |
| 27.12.11 |
vPEY |
Gendarme's |
PEJÄ B |
Kuunsirppi |
RH-F B, 257p |
| 15.04.12 |
vPEY |
Kisahalli Kastanjetti |
PERA A |
Danay |
RH-T A, 213p |